keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista (2011, suom. 2012)



”Mitä tekemistä isoisilläni on lomakkeessa, jolla heidän lapsenlapsensa anoo lupaa sarjakuvatyöpajan järjestämiseen Palestiinassa?”

Tällä kertaa luettavakseni tarttui quebeciläisen sarjakuvapiirtäjän Guy Delislen dokumenttisarjakuva Merkintöjä Jerusalemista. Delisle on päätynyt ”Lääkärit ilman rajoja”-järjestöön kuuluvan vaimonsa sekä ammattinsa puolesta erikoisiin paikkoihin, joihin moni ei haluaisi tai uskaltaisi mennä; hänen tuotantoonsa kuuluvat samankaltaiset dokumenttiteokset Burmasta, Kiinassa sijaitsevasta Shenzhenistä sekä Pohjois-Koreassa sijaitsevasta Pjongjangista. Delislen tyyli on humoristinen ja yksinkertainen, mutta lukijaa huvittavien tapahtumien keskuudessa on myös kunnon paketti alueen vakavaa nykytilannetta, jossa uskontojen ja politiikan yhteentörmäys tuottaa perusarjesta vaarallista viattomille siviileille.


Merkintöjä Jerusalemista kuvaa Delislen ja hänen perheensä viettämää vuotta teoksen nimen mukaisesti sotaisassa Israelissa. Delisle yrittää harjoittaa ammattiaan sarjakuvapiirtäjänä ja tasapainotella perhe-elämässä, josta usein puuttuu hänen ”kentällä” oleva vaimonsa. Vuoden aikana piirtäjä tutustuu Israelin uskonnollisiin nähtävyyksiin ja saa jopa eräästä kirkosta työtilan itselleen. Uskonnot, kulttuurit ja poliittinen tilanne luo sarjakuvaan miltei unenomaisen tunnelman välillä, kun Delisle on joutua ongelmiin yrittäessään piirtää tiettyjä kohteita tai kun hän vierailee alueella, jossa mutkaisten ja kapeiden katujen yläpuolella on verkko, jossa roikkuu kaikenlaista tavaraa.

Delislen kuvaukset tuosta erikoisesta vuodesta saa todellakin miettimään. Vaikka elämme kohtalaisen turvallisissa olosuhteissa Suomessa, ei tarvitse kuitenkaan mennä kovin kauas, niin päätyy jo sota-alueelle ja epävakaisiin oloihin. Delisle näyttää, että hänen kaltaisensa ihmiset, jotka voisivat aivan mainiosti elää turvassa ja rauhassa, haluavat mennä näille riskialueilla auttamaan ja erityisesti kokemaan. Merkintöjä Jerusalemista on huvittava Delislen karikatyyrimaisten piirrosten ansiosta, mutta opettaa myös paljon Israelin nykyoloista ja haluaa selvästi tuoda asiaa esille.

Loppuarvosana: 9/10

3 kommenttia:

  1. Moikka, sun blogikirjoitustyyli on kiva! Mitä mieltä muuten oot Delislen Merkintöjä Jerusalemista -teoksesta verraten sitä Merkintöjä Burmasta -teokseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ;)
      Verrattuna Merkintöjä Burmasta -teokseen, ehkä Merkintöjä Jerusalemista keskittyi enemmän Israelin poliittiseen ja uskonnolliseen tilanteeseen. Ehkä jäin vähän kaipaamaan juuri ensin mainitussa teoksissa esillä olleita ihan puhtaita perhetilanteita, jotka pitivät sen kevyempänä lukea. Tietoa antavana teoksena, joka yrittää tuoda vakavia asioita esille huumorin kautta, tää kyllä toimii ehkä hitusen paremmin.

      Poista
    2. No harmi sinänsä, koska merkintöjä Burmasta -teoksen yksi parhaita puolia olikin huumori. Mutta toisaalta, onhan tuollaiset poliittisesti epävakaammat maat täynnä asioita, jotka pitää tuoda esille, joten informatiivisessa mielessä muutoksen suunta ei ole huono, kuten totesitkin. Saattaa siis olla, että lukaisen tämänkin jossain vaiheessa!

      Poista