perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kuka olen ja miksi tämä blogi näkyy juuri nyt ruudullasi?

Moi kaikille!

Olen Teemu ja opiskelen Vammalan lukiossa. Lukemaan olen oppinut jo neljävuotiaana, kiitokset äidin, joka luki minulle ja veljelleni ääneen kaikenlaista. Olen siis rakastanut kirjallisuutta pitkään, yli kymmenen vuotta. Ensimmäisen lukiovuoden äikän kurssien sekä Pirkanmaan lukudiplomin suorittamisen ohessa onnistuin herättämään sisälläni jälleen massiivisen lukemisen ja kirjoittamisen palon ja niinpä syntyi Sivu sivulta eli tämä blogi.

Onkin siis varmaan hyvä paikka selittää, mitä kaikkea tämä blogi tulee pitämään sisällään. Kuten blogin otsikossa mainitaan, kyseessä on siis kirja- ja kirjallisuusblogi. Luen kaikenlaista kirjallisuutta (tosin varmaankin pääosin nykykirjallisuutta, koska minua miellyttävät kohtalaisen helppolukuiset tekstit) ja kirjoitan sitten kirjoista tänne arvosteluja, esittelyjä tai edellämainittujen sekoituksia. Niiden lisäksi luvassa on omaakin fiktiota, aluksi jonkinlaisia novelleja ja ehkä myöhemmin myös katkelmia pidemmästä tekstistä tai jatkonovelleja. Yhtenä todella pitkäaikaisista haaveistani on ollut ja on edelleen tulla joskus virallisesti julkaistuksi kirjailijaksi.

Näiden lisäksi silloin tällöin blogissa voi tulla välillä pohtivaa tekstiä kirjallisuudesta yleisemmällä tasolla tai tietyistä ilmiöistä. Välillä saatan viitata yhteen suosikkisivustoistani, TVTropesiin, joka sisältää suunnilleen kaiken mahdollisen, mitä voi tulla eteen kirjallisuudessa, televisiossa, peleissä tai pitkälti ihan missä tahansa median muodossa. Kannattaa tutustua yleisellä tasolla siis kyseiseen sivustoon, jos englannin taidot vaan riittävät.

Toivottavasti tähän blogiin jaarittelemani mielipiteet ja tekstit kiinnostavat ja tarjoavat kiinnostusta, vaikka blogeja on tarjolla tusinoittain ympäri internetin ihmeellistä maailmaa. Kaikenlainen järkevä palaute on äärimmäisen tervetullutta ja jopa haluttua, koska kirjoittaminenhan on jatkuvaa itsensä kehittämistä. Sukelletaan siis kirjallisuuden ja kirjoittamisen maailmaan - sivu sivulta ;)

Teemu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti