Joskus tulee tilanne, että haluaa vain jotakin lukemista ja
nappaa kirjastosta kiinnostavan oloisen kirjan mukaansa. Niin kävi tällä
kertaa. Aakkosten alkupäästä löysin Paul
Austerin Keltaisiin pokkareihin kuuluvan romaanin Kuun maisemissa, joka osoittautuikin erikoiseksi yllätykseksi.
Kirjaa kuvaillaan takakansitekstissä kehitysromaaniksi, mikä mielestäni osuukin
aika lailla nappiin. Päähenkilö ja samalla minäkertoja Marco Stanley Fogg
aloittaa romaanin New Yorkissa yksin ja lähes rahattomana ja kirjan lopussa
M.S., kuten hän haluaa itseään kutsuttavan, päättää matkansa Yhdysvaltain
länsirannikolle suunnilleen samoissa olosuhteissa. Lukijana päällimmäisenä
mieleen jää se, miten Fogg kehittyy hahmona kirjan aikana: menetysten kautta.
Ensin hän menettää äitinsä ja sitten enonsa, jonka luona asui äitinsä kuoltua. Sitten
hän vähitellen menettää rahansa ja asuinpaikkansa ja sitten ylpeytensä (Fogg
joutuu kirjan alkupuolella asumaan New Yorkin Keskuspuistossa ulkoilmassa,
koska hänellä ei yksinkertaisesti ole varaa mihinkään).
Tämän jälkeen Fogg vaikuttaa lähtevän nousukiitoon. Zimmer,
eräs Foggin harvoista ystävistä, sekä erikoinen tanssijatar Kitty Wu pelastavat
Foggin ja hän päätyy asumaan hetken ajaksi Zimmerin luo. Fogg onnistuu
löytämään itselleen asuinpaikan ja samalla työpaikan erikoisen vanhuksen,
Thomas Effingin luota. Työhön kuuluu Effingille lukemista sekä muutenkin
seurana olemista, mutta pian asia monimutkaistuu. Effing arvelee kuolevansa
pian ja pyytää Foggia kirjoittamaan muistelmansa ylös.
Tässä kohtaa, noin 120 sivun jälkeen, lukija yksinkertaisesti
vajoaa suohon. Kirja jumittaa montakymmentä sivua Effingin yllättävän
hidastempoisissa muistelmissa eivätkä ne tunnu loppuvan millään. Katala opas
tappaa Effingin (siihen aikaan Julian Barberina tunnetun taidemaalarin) ystävän
kanjonissa ja jättää Effingin kuolemaan. Pitkäveteisen kertomuksen tapahtumissa
Effing vaihtaa identiteettinsä, koska joutuu itse tappamaan pankkirosvoja ja
varastamaan heidän saaliinsa.
Kun Effingin elämänkerta pääsee viimeinkin päätökseen, hän
haluaa jakaa suuren määrän rahaa sattumanvaraisille ihmisille New Yorkin
kaduilla. Hän pyytää Foggia myös lähettämään elämänkerran pojalleen Solomonille,
johon ei ole koskaan ottanut yhteyttä. Effingin kuoltua Fogg tekee näin ja
tiettyjen mutkien kautta selviää, että on hyvin todennäköistä, että Effingin
poika Solomon on Foggin isä. Yhden illan suhde historianopiskelijan kanssa
mutkistaa siis koko kirjan hahmojen suhteita. Lopulta myös Solomon kuolee
pudottuaan ensin hautausmaalla avoimeen hautaan. Solomonia kuvataan todella
suurikokoisena miehenä, joka menettää koostaan puolet sairaalahoidon aikana.
Kaiken tämän perhedraaman taustalla kirjassa pyörii myös
ohuena onnen häivähdyksenä Foggin ja Kittyn suhde. Tämäkin tukahtuu, kun Kitty
tulee raskaaksi ja tekee abortin. Viimeisenä tekonaan ennen kirjan loppua Fogg
pakenee kaikkea tapahtunutta ja etsii tiensä länsirannikolle, uuden elämän
alkuun.
Kuun
maisemissa oli todella erikoinen kasvukertomus ottaen huomioon, että
periaatteessa päähenkilön ulkoisissa olosuhteissa ei tapahdu kirjan alun ja
lopun välillä minkäänlaista muutosta (TVTropes kommentoi ilmiötä nimellä Bookends).
Ehkä idea onkin juuri siinä, kuinka paljon Fogg muuttui sisäisesti.
Menetettyään kirjan alussa äitinsä ja
enonsa, joka toimi hänelle eräänlaisena miehenmallina, on hyvinkin mahdollista,
että Fogg tuntee olevansa hukassa. Kun hän sitten löytää melko erikoista kautta
isänsä mutta saa vain muutaman hassun kuukauden tämän kanssa, ei ole toisaalta
mikään ihme, että hän pakenee kaikkea mennyttä.Loppuarvosana: 5/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti